perjantai 17. kesäkuuta 2016

Uusi retkikeitin

Suu oli leveässä hymyssä kun sain paketin käteeni ja aloin avata sitä. 




Tämä korvaa meidän vanhan trangian. Reilun viikon päästä pääsee kokeilemaan tätä retkikeitintä. En malta odottaa! :)

Marjasmoothie

Pakkasesta löytyi vielä vähän marjoja viime vuodelta. Päätin että ne pitää syödä pois uusien tilalta. Tein smoothien. Siitä tuli mielestäni kauniin väristä ja ihanan makuista. :)

Laitoin siihen mansikoita, vähän karviaisia ja punaherukkaa ja hieman hunajaa antamaan makeutta.
Niin hyvää ja terveellistä! Nam! :)



maanantai 13. kesäkuuta 2016

Aamuinen joogaharjoitus kotona


Tänään sen siis sain tehtyä - tein joogaharjoituksen kotona!
Vaikka olikin vain kymmenen minuutin mittainen harjoitus, olen todella tyytyväinen siihen.

Ensimmäisenä herättyäni keitin teen valmiiksi. Otin tabletin ja etsin sieltä yogoben videon, jonka olin eilen päättänyt aamuharjoituksekseni. Rauhoituin harjoitukseen ja tein liikkeet ohjeen mukaan. Nautin jokaisesta hengityksen tahtiin tehtävästä liikkeestä. Harjoituksessa oli rintarangan avauksia ja käsien nostamista sivuilta ylös jne. Se tuntui hyvin aamuun sopivalta joogaharjoitukselta.

Kupillinen teetä maistui sen jälkeen erityisen hyvältä. Tuntui kuin ryhtini olisi parempi ja hengitys kulkisi paremmin. Nautin vihreän teen mausta ja rintarangan ja yläselän hyvästä ryhdistä. Siitä oli hyvä aloittaa päivä. :)

Yritän joogailla kotona

Olen koko kevään ajan yrittänyt joogata tuntien lisäksi myös kotona. Jostain syystä siitä ei ole oikein tullut mitään. En ole joko saanut aikaiseksi tai sitten kun olen yrittänyt en olekaan osannut. No, olen minä joitain liikkeitä osannut tehdä, mutta en niin että olisin enempää joogaillut. Ostin keväällä itselleni joogatiilet ja jotain liikkeitä kokeilin tai näytin miehelleni niidenkin avulla.

Eilen tein lopulta sen, mikä on ollut jo hetken aikaa mielessäni -kokeilin yogobea. Otin ilmaisen kolmen päivän kokeilujakson käyttööni ja olin heti tyytyväinen. Katselin videoita, lähinnä lyhyitä aloittelijoille tarkoitettuja tutustumisvideoita. Kokeilin myös muutamaa 5-10 minuutin joogaa.

Olen kokeillut kerran yogaia-nettijoogaa, mutta en silloin siihen syttynyt. Saattoi olla syynä se, että oli huono hetki sen kokeiluun tai että en löytänyt sieltä mieluisia videoita, en tiedä. Nyt sain joogaopettajaltani suosituksen kokeilla yogobea.

Löysin sieltä 10 minuutin joogaharjoituksen, jonka avulla lähden liikkeelle tässä kotijoogailussani. Aamuisin teen sen harjoituksen. Tai ainakin pyrin tekemään, en halua ottaa tästä liikaa paineita. Tänä aamuna aloitin ja tuntui hyvältä! :)


lauantai 11. kesäkuuta 2016

Kesä on mielenlaatu


KESÄ
on saapunut!


Olen sitä mieltä, että kesä on mielenlaatu. Vaikka on huono ilma, voi nauttia kesäisistä asioista. Eilen ainakin koin tämän asian.

Pelargonia
Eilen oli puolipilvinen päivä. Välillä tuli muutama pisara vettä, välillä taas aurinko paistoi hetken aikaa. Kylmä oli! Minulla oli pihalla touhutessani tuulihousut ja niiden alla ohuet pitkiksetkin! :D

Kävin hakemassa muutaman ruukun. Pesin ruukkuja. Istutin pari kukkaa lisää. Kastelin kaikki kukat.  Järjestelin ja katselin istutuksiani. Minulle tuli todella hyvä olo. Eilen ei olisi ollut mitään väliä, oliko lämpötila +10 vai olisiko se ollut +20. Mieltäni lämmitti kun sain nähdä istutukseni. Ilolla katsoin aikaansannostani.

Minuun yleensä vaikuttaa todella paljon se, minkälainen ilma on. Positiivisuuteeni ja olotilaani vaikuttavat lämpötila ja valo. Minua masentaa pitkään jatkuva huono ilma ja huomaan olevani väsyneempi pilvisellä ja pimeällä säällä. Toisaalta taas aurinkoisella ilmalla olen virkeämpi ja positiivisempi. Eilen kuitenkin ymmärsin, että olotilaan vaikuttavat monet muutkin asiat ja omaan mieleen pystyy vaikuttamaan.

Tottakai haluaisin edelleen, että lämpötila jälleen nousisi, mutta eilen koin jotain erilaista. Ja aion pitää sen tunteen vielä tänäänkin mielessä pilvisestä säästä huolimatta! :)

Nautitaan kesästä! <3


Lehtikaali
Mansikka 

torstai 2. kesäkuuta 2016

Tänä kesänä aion...

Tänä kesänä aion...


nauttia kaikesta mitä teen
golfata ja käydä harjoittelemassa rangella
retkeillä ja vaeltaa
joogata sekä kotona että tunneilla
grillata
käydä metsässä
lukea mielenkiintoisia kirjoja ja lehtiä
olla auringossa
rakastaa itseäni, puolisoani ja luontoa
oppia jotain uutta
  






keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Kevät meni nopeasti

Kevät oli täynnä puuhaa. Blogi jäi toissijaiseksi kaiken muun hässäkän keskellä.

Joogassa olen käynyt ja golfakausikin pääsi alkamaan! Salille en ole ehtinyt kuin muutaman kerran. Metsäretkellä nautiskelin luonnosta. Kesä on alkanut ja loma myös.

Nyt olisi tavoitteenani laittaa tännekin tekstiä taas vähän useammin. :)









<a href="http://www.bloglovin.com/blog/14623461/?claim=syzegvd6q2q">Follow my blog with Bloglovin</a>